En osannut kuvitellakaan, millaisia tulevat olemaan nyt taakse jääneet vuodet 2007-2014, joita koskevaa aineistoa olen siirtänyt blogisivulleni. Asiakirjat ovat pieni osa kokonaisuutta, jolla olen pyrkinyt pysyttelemään elinkelpoisena ja ihmisarvoisena.
Totesin nimittäin viitisen vuotta sitten oman näkemykseni lauseella: "Olen alkanut elää unelmaani sen sijaan, että unelmoisin elämästä."
Sentään elän vaikkakin sitä on pyritty estämään kaikin mahdollisin keinoin ja itseni ulkopuolisten tahojen ja henkilöitten toimesta. Unelmistani en ole voinut luopua, toiveita on ja tavoitteitakin vaikkapa saada ja voida elää tasapainoista, rauhallista ja itseni näköistä ja kokoista elämää.
Tulee mieleen isäni, jonka tapasin vielä elossa viimeisen kerran käydessäni tervehtimässä häntä sairaalassa, jossa hän kuolikin ja jonka siirtymistäkin ajasta rajan taakse sain olla sittemmin todistamassa. Isä kohotti kätensä hyvästijättötervehdykseen todeten: "Pidä poika lippu korkealla!"
Toisaalla olen kirjannut lauseen, joka sekin on ikäihmisen viisas toteamus: "Nyt on näin, nyt ei ole toisin". Pysähdyin tähän totuuteen myös ja jälleen viime yönä luettuani läpi tekstit, jotka olen tälle blogisivulleni siirtänyt. Pistää miettimään, miten ja millä voimalla olen pysytellyt tämänkin verran kuntoisena ja ilmeisesti myös kohtuullisen täysipäisenä.
Ehkäpä ja toivottavasti vältyn edellisten vuosien kaltaiselta myllytykseltä uudessa asuinmaassani, jossa kuten olen todennut, perinteisesti arvostetaan ihmistä, ihmisyyttä, inhimillisyyttä ja ystävällisyyttä. Tätä olen saanut kokea näitten kuukausien aikana ja on ollutkin huojentavaa sulautua joukkoon vajaakuntoisenakin ja toimintakyvyltäni rajallisena.
Tosin olen joutunut kokemaan myös sen, että Espanja on huijareitten maa. Tämän totesi ensivaiheessa asianhoitajakseni palkkaamani henkilö, joka sittemmin jättikin asiat hoitamatta ja osoittautui hänkin siten huijariksi. Nyt on löytynyt tahoja ja henkilöitä, jotka ovat oikealla tavalla ja hyvällä asenteella edistämässä monimutkaisia, maahan muuttoon ja sijoittumiseen liittyvät viranomaisasiat.
Juhannus on täälläkin vietetty täkäläisittäin, heinä-elokuuksi asiat, jotka yleensäkin hoidetaan "espanjalaisittain", hidastuvat ja osin pysähtyvätkin. Heinäkuun ajaksihan myös Suomi pysähtyy, elokuu on lomakuukausi Espanjassa. Ehkäpä pysähdyn itsekin ja keskityn aiemmin julkaisemani rantakiven tekstin mukaisesti olemaan ja olemaan siten ja sellainen kuin olen.
Tähän sopinee netistä jolloinkin löytämäni teksti kehoituksineen:
- "Heitä mielestäsi turhat numerot! Niihin kuuluvat ikä, pituus ja paino.
- Pidä vain iloluontoiset ystävät, hapannaamat saavat sinutkin masentumaan!
- Jatka oppimista! Opettele tietämään enemmän tietokoneista, käsitöistä, puutarhanhoidosta, mistä tahansa!
- Älä ikinä anna aivojen laiskotella! "Joutilas mieli on paholaisen työkalu" - ja paholaisen nimi on Alzheimer.
- Nauti pienistä asioista!
- Naura usein, pitkään ja äänekkäästi! Naura kunnes joudut haukkomaan henkeäsi!
- Joskus kyneleet vain tulevat - kestä se, sure ja jatka elämää!
- Ainoa ihminen, joka on kanssamme elämämme loppuun saakka, katsoo vastaan peilistä - ELÄ niin kauan kuin olet elossa!
- Ympäröi itsesi asioilla, joita rakastat! Olipa se perhettä, lemmikkieläimiä, muistoja, musiikkia, kasveja, harrastuksia - mitä tahansa.
- Kotisi on turvapaikkasi - älä anna minkään häiritä sen rauhaa, kotisi on linnasi mutta ei vankilasi!
- Pidä huolta terveydestäsi! Jos se on hyvä, säilytä se. Jos se on häilyvä, paranna sitä. Jos et voi itse sitä parantaa, hanki apua!
- Älä tee matkoja syyllisyyteen! Tee sen sijaan reissu ostoskeskukseen, toiseen kaupunkiin tai jopa toiseen maahan - mutta älä mene sinne, missä syyllisyys asuu!
- Jokaisen tilaisuuden tullen kerro rakkaimmillesi, että rakastat heitä!
- Ja muista:
ELÄMÄÄ EI MITATA HENGENVETOJEN MÄÄRÄLLÄ, VAAN NIIDEN HETKIEN MÄÄRÄLLÄ, JOTKA SAAVAT HENKEMME SALPAUTUMAAN!