18.12.2014
-> karoliina.viit.
Pahoittelen, että joudun lähestymään tilanteessa, jota en milloinkaan odottanut kohtaavani uutena asukkaana Lopella.
Muutin Lopelle syyskuussa 2013 ajatuksella sijoittua asumaan paikkakunnalle ja virittää täällä yritystoimintaani. Tähän oman, varsin hyvän panoksensa antoikin kehittämispäällikkö Jyrki Käki. Muistan vieläkin elävästi, miten hän antoi oman näkemyksensä toiminnastasi kunnanjohtajana. Hän antoi ymmärtää sinun olevan uudistushaluinen, nuorekas ja että vieläpä blogikirjoituksesi kunnan sivustolla on todenperäinen eikä "markkinointiviesti".
Tosin en tuolloin tiennyt, että vointini heikennyttyä jouduin ottamaan yhteyttä tammikuussa 2014 lainkin sallimalla tavalla vammaispalveluun, jota alkuvuodesta 2014 hoiti Irene Piipponen -niminen henkilö, joka siirtyi kylläkin työhön Riihimäelle.Jonka jälkeen asiaani "hoiti" Lopen kunnassa Sanna Ollikainen siten, että hän osaltaan pyrki ja onnistuikin purkamaan kaikki sovitut ja hyväksi todetut, minua ja asiaani edistävät tukitoimet. Ne olivat määrittyneet ja myönnetty entisessä asuinkunnassani Lahdessa asianmukaisten selvitysten jälkeen, tosin viiveellä.
Ehdin käynnistämään yhteistyön vanhuspalveluyksikön kanssa, johon Jyrki minut ohjasi. Hän oli läsnä kuvamuistelu-tilaisuudessa, jonka mahdollisti Jyrkin avustuksella vanhuspalveluyksikön johtaja Sisko Haapanen. Puoleltani tarjosin panostani kunnalle vapaaehtoistyönä, koska minun annettiin ymmärtää, että "kunnalla ei ole rahaa" rahaa maksaa panoksestani.
Asuntoni Jokiniemen Punaportintiellä suunniteltiin olevan tukikohta, jossa voitaisi toteuttaa virkistystoimintaa ikäihmisille, vanhuksille, vammaisille, kehitysvammaisille, päihdehuollon asiakkaille, mielenterveyskuntoutujille, nuorille ja erityisesti erityisnuorille, samoinkuin työttömille ja muutoin yhteiskunnan ulkopuolelle syystä tai toisesta jääneille ihmisille.
Toisin kävi. Asunto osoittautui home- ja kosteusvaurioiseksi ja sen sijaan että vuokranantaja olisi saattanut asian kuntoon, hän päätyi irtisanomaan vuokrasopimuksen. Näin ollen jäin asunnottomaksi alkaen 1.9.2014. Sitä olen edelleen. Jouduin ostamaan itselleni matkailuauton, joka mahdollistaa asumiseni sen sijaan että olisin "täysin pihalla".
Tänään torstaina 18.12.2014 toteutui tapaaminen kunnan sosiaalitoimesta vastaavan Riitta Lehtisen kanssa. Sekin viiveellä. Olimme sopineet tapaamisen viikolle 38 eli kuluneen vuoden syyskuulle. Läsnä tänään olvat myöskin sosiaaliasiamies Satu Loippo sekä uudet, nyttemmin virkaan astuneet vastaava sosiaalihoitaja että vammaispalvelua hoitava henkilö. Jotka eivät kylläkään olleet ollenkaan perehtyneet asiakirjoihin eikä vuoden aikana laadittuihin käynti- ja asiantuntijalausuntoihin.
Lopputulema oli tänään, että minua ei voida auttaa, koska olen asunnoton. Kunnalla on kyllä tarjolla vuokra-asuntoja, joihin en ole voinut sitoutua syystä, että mikään taho ei ole kanssani etsinyt ratkaisua hoitaa vaadittuja takuuvuokria, jotka ovat edellytys vuokrasopimukselle. Näppärästi tilanne on käännetty minua vastaan kirjaamalla, että olen "kieltäytynyt ottamasta vastaan tarjottua asuntoa" tai että "asiakas on kieltäytynyt toimittamasta vaadittuja asiakirjoja". Tästä olen antanut kirjallista palautetta, joka tänään todettiin jääneen huomiotta ja tilanne edelleen pyritään kääntämään minua vastaan.
Myönteinen ja tulevaisuuteen suuntaava asia on, että tänään minulle tehtiin asuntotarjous kunnan asunnosta, joka tosin on remontissa ja vapautuu alkuvuodesta 2015. Avoimeksi jäi, miten siihen vaaditut taloudelliset vaatimukset täyttyvät. Tai että missä ja miten elän tulevat odottamisen ajat. Sen sijaan minulle toivotettiin "jaksamista", "voimia" ja "hyvää joulua" tietoisena että vietän sen yksin, itse, ilman apuja, asunnottomana Lopen kunnan asukkaana.
On minulla sentään pieni varasto, jonka on järjestänyt kehittämispäällikkö Jyrki Käki osoitteessa Taarintie 3 A. Varastoa koskevan vuokrasopimuksen olet allekirjoittanut, sinne olen taltioinut vähät tavarani, Sen edustalle olen pysäköinyt matkailuton ja siinä pyrkinyt kärsivällisesti odottamaan, milloin Lopen kuntaa alkaa kohdella minua ihmisarvoisesti.
Kaikesta huolimatta toivotan hyvää Joulua ja alkavaa vuotta 2015!
Pyydän ystävällisesti kuittaaman lähettämäni postin tulleen perille, kiitos.
Terveisin
Tapani Tuominen
Photo Tapani Tuominen
Poste restante
FI-12700 LOPPI
FINLAND
GSM +358409527542
photo.tapani.tuominen@gmail.com
Y-tunnus 1719727-6
Tapani Tuominen <photo.tapani.tuominen@gmail.com>
27. huhtikuuta
-> karoliina.viit.
Hei, tarkistan onko 18.12.2014 lähettämäni viesti tullut perille. Olen odottanut siihen vastausta tai pyytämääni kuittausviestiä.
Mainitun päivämäärän jälkeiset asiat ovat sen laatuisia, että katson tarpeelliseksi tiedottaa niistä kunnan johtajalle.
Terveisin
Tapani Tuominen
Tapani Tuominen
Victor de la Serna 1
Ed. Argo IRIS, bajo 7
ES-29640 Fuengirola
ESPANA
Photo Tapani Tuominen
Y-tunnus 1719727-6
GSM +34652294856 (+358409527542)
photo.tapani.tuominen@gmail.com
Facebook Tapani Tuominen
Skype Tapani Tuominen
kuvablogi www.phototapanituominen.blogspot.fi
Viitanen Karoliina <Karoliina.Viitanen@loppi.fi>
28. huhtikuuta
-> Lehtinen, Männistö, minä
Hei.
En ole tainnut saada aiemmin lähettämäänne viestiä – tosin tuolloin on eletty joulunalusaikaa ja joku viesti on voinut epähuomiossa jäädä huomioimatta joululomien ja joulupostien keskellä. Pahoittelit jos näin on käynyt.
En tunne yksityiskohtaisesti asiaanne / tilannettanne. Lähtökohtaisesti en henkilökohtaisesti hoida yksilötason asioita – minulle ei ole siihen toimivaltaa –mutta toki voin kysellä toimivaltaisilta viranhaltijoilta miten esille tuomanne asioiden / tilanteen laita on nyt.
Toivottavasti tilanteenne on nyt selkeämpi ja parempi kuin viime vuoden lopulla.
Kyselen esille tuomastanne asiakokonaisuudesta Lopen kunnan perusturvan viranhaltijoilta ja pyydän heitä olemaan teihin yhteydessä ristiriitojen selvittämiseksi.
Ystävällisesti,
Karoliina Viitanen
Tapani Tuominen <photo.tapani.tuominen@gmail.com>
28. huhtikuuta
-> Viitanen
Hei, kiitos vastausviestistäsi. Tilanne ohjatui se kaltaiseksi, että turvauduin lakimiehen, vapaaehtoisen avustajatiimini, tukihenkilöitten apuuni, Sosiaali- ja terveysministeriöltä saamiini vastauksiin sekä tietysti ensisijaisesti omaan kokemukseeni ja toteutin suunnitelmani muuttaa pois Lopelta sekä Suomesta.
Tosin ajatus oli, että tukikohtani on Lopella, jossa oli nähdäkseni hyvät mahdollisuudet elää ja asua turvallisesti sekä vireyttää yritystoimintaani, kuten saatoit lukea.
Liitän tähän Suomessa toimineelle asiamiehelleni, Sakari Solasaarelle lähettämäni viestin, joka puhunee puolestaan. Sakari toimii kuntoutussosiaalityöntekijänä Validiakuntoutuksen Lahden yksikössä, hänellä lienee ajantasaisin tieto sekä toimintakyvystäni että vammaisen oikeuksista. Joita Lopen kunta ja nyttemmin Riihimäelle ulkoistettu toimija eivät kuuntele eivätkä kunnioita.
Jäljempänä oleva teksti samoin ponnisteluistani saada Suomessa lakimääräisiä palveluja ilman erillistä oikeuden päätöstä, ovat luettavissa blogisivustoltani
www.tapanituominen.blogspot.fi
Se lienee pohja suunnitelmalleni kirjoittaa kirja kokemuksistani. En ollut ajatellut, että Lopen kunta tulee saamaan maailmanlaajuista huomiota some-tasolla, kuten nyt näyttää tapahtuneen.
Toivotan menestystä kunnalle ja ehkäpä jolloinkin Suomessakin puretaan liiankin monia sääntöjä, määräyksiä ja ohjeistuksia, jotka rajaavat toimivaltoja jopa niin, että ihminen jää unohduksiin ja heitteille, kuten tapaukseni osoittaa.
Ehkäpä ehdit lukea ainakin tämän tekstin:
Tapani Tuominen <tapani.tuominen.photo@gmail.com>
18. helmikuuta
-> Sakari.Solasaa., raisa.ketonen, Satu, Lehtinen
Tervehdys, Sakari ja kiitos viestistäsi.
Mainitsemani ajankohta 3.2.2015 oli päivä, jolloin lensin Espanjaan,
johon olen nyt asettumassa. Matkalla mukanani oli vapaaehtoinen
avustaja, joka on täällä ensimmäisen kuukauden ajan. Näinä kahtena
ensimmäisenä viikkona on täällä palkkaamani asiamiehen avustuksella
edistetty sijoittumistani siten, että minulle on löydetty ensiasunto,
johon siirryn näillä näkymin ensi perjantaina.
Tilanne ja olosuhteet, joista lähdin Suomesta, olisivat edellyttäneet,
että olisin hakenut turvapaikkaa Espanjasta pakolaisasiaintoimiston
kautta, mutta ilmeisesti kannaltani on helpompi reitti tämä nyt
käyttämäni. Mainittu asiamies hoitaa jatkossa kanssani ja osin
puolestani virallisluonteiset asiat, jotka mahdollistavat myöhemmin
kansalaisuuden hakemisen ja muut käytännön asiat.
Merkille pantavaa on, että täällä ja näissä olosuhteissa minua on
tuettu ja asiaani edistetty monin tavoin eikä vielä mikään taho eikä
kukaan henkilö ole todennut Raisa Ketosen tavoin, että "yritä jaksaa
ja koeta pärjätä ja jos et pärjää, soita hätäkeskusnumeroon 112`".
Ilmeisesti monien pyyntöjeni jälkeen Raisa Ketonen on vihdoin ollut
sinuun yhteydessä antamani valtuutuksen perusteella. Ensi vaiheessahan
hän kieltäytyi siitä. Muutoinkin kokemukseni on ollut Lopen kunnan
vammaispalvelun asiakkana vuoden 2014 aikana, että minua henkilönä ja
ihmisenä ei ole kuunneltu, oikeuttani lain mukaisiin tukitoimiin ei
ole noudatettu. Merkillistä on ollut, että kunnalla ei ole ollut
tietämystä vammaispalvelulain sisällöstä eikä kaikin ajoin edes
henkilöä vammaisten asiaa hoitamassa.
Asiaani Lopella on pyritty hoitamaan sosiaalihuoltolain perusteella,
väliin ilmeiseti minua on pyritty sijoittamaan vanhustenhuollon
piiriin, kotikäynneillä on käyty luettelemassa, mihin en ole
oikeutettu tai mihin kunnalla ei ole resursseja. Lopputulema olikin,
kuten olen todennut, että minut on toistuvasti jätetty heitteille ja
oman onneni nojaan.
Vuoden ajan olen yrittänyt saada toimivia apuja, joilla turvata minun
päivittäinen henkilökohtainen selviytymiseni sekä asioinnit. Näihin en
ole saanut apua. Siivoojan käynti kerran viikossa ja Työmyllyn
pihatyö- ja puunkantoapu ei mahdollistanut asioille lähtöä.
Kuljetuspalvelu mahdollisti sitä osittain ja kuntahan pyrkikin
sälyttämään taksimiehen tehtäväksi asioinneilla avustamisen. Tosin
taksilainsäädäntö estää taksin kuljettajan toimimasta avustajana,
hänen tehtävänsä on kuljettaa asiakas paikasta toiseen.
Näin ollen vuoden 2014 aikana ei mahdollistunut vammaisuuteni ja
terveydentilani kannalta tärkeät asioinnit kuten sovitut astma- ja
sydänseurannat, suunnitellut reuman jatkotutkimukst, hammashoidonkin
käynnit joudin järjestämään itse ja omatoimisesti. Tämä on romuttanut
kuntoisuuteni perusteelliseti samoin aiheuttanut jälleen noin
kymppitonnin taloudelliset menetykset, joita olen joutunut kattamaan
sekä myymällä irtainta ja minulle tärkeitä, valokuvauksenkin kannalta
tärkeitä tavaroitani että tekemällä lyhytaikaisia lainoja sekä
ottamalla pikavippejä.
Espanjassa olen tukeutumassa sekä paikalliseen, seurakuntien
tarjoamaan apuun, että mahdollisesti kansainvälisten
avustusjärjestöjen tukeen saadakseni tilanteen jälleen hallintaan. On
arvioitu, että tähän menee kaksi vuotta ja ensimmäinen ilmeisesti
palautumaan stressistä, jonka ovat havainneet myös nyt elämässäni
vaikuttamassa olevat vapaaehtoistahot. Toisin kuin Raisa Ketonen, joka
lisäsi paineitani toistuvilla vaatimuksilla ja kieltäytymällä
edistämästä henkilökohtaista ja jaksamiseni kannalta ensinnä tärkeitä
apuja. Keskittyminen huonekaluihin tai asuntoon ei ole akuuttia, lain
edellyttämää apua ja tukea. Tai ohjaaminen hätäkeskusnumeron kautta
pyytämään apua, kuten olen todennut tapahtuneen.
Samoilla linjoilla toimi Sanna Ollikainen, kuten muistat hänen varsin
epäasiallisen suhtautumisensa jopa sinun yhteydenottoihisi ja toimiisi
asiamiehenäni.
Tarkoitukseni ja hyvä ajatukseni oli asua Lopella ja jatkaa siellä
käynnistämääni yhteistyötä mm. vanhuspalveluyksikön kanssa, edistää
valokuvaamiseen liittyvää yritystoimintaani, jolla kattaa
elinkustannuksia. Nämä suunnitelmat ovat romuttuneet kunnan
myötävaikutuksella ja ilmeisesti olen päätymässä siihen, että
vakituinen, ensisijainen asuinpaikkani on Espanjassa ja täältä käsin
ehkä käyn Suomessa.
Toistaiseksi olen kuitenkin Suomen kansalainen ja asuinkuntani on
Loppi, kunnes viralliset asiat täällä etenevät. Mahdollisesti joutunen
harkitsemaan viranomaistoimia ja tutkintaa jossain vaiheessa
selvittääkseni, missä määrin kohdallani ei ole toteutunut lain
edellytykset ja ihmisoikeudet.
Ohjaan tämän postin tiedoksi myös Raisa Ketoselle, jotta sinun ei
tarvitse hänelle selvittää tilannetta eikä sinun tarvitse kuunnella
hänen selittelyjään. Posti tiedoksi myös Satu Loipolle ja Riitta
Lehtiselle.
Lopen kunnalla ja Raisa Ketosella oli mahdollisuutensa, samoin
sosiaalijohtaja Riitta Lehtisellä myötävaikuttaa elämistäni, mutta nyt
lienee vain todettava tilanne. Eipä ollut kunnanjohtajakaan
kiinnostunut edes vastaamaan hänelle lähettämääni postiin.
Tämän viikon ajan käytössäni on nettiyhteys, siitä eteenpäin en tiedä,
milloin pystyn hankkimaan toimivan yhteyden. Monta asiaa ja vaihetta
on edessä ja tilanne edellyttää minulta voimia ja kärsivällisyyttä,
mutta olen luottavainen ja huojentunutkin uudessa tilanteessa.
Terveisin
Tapani