Mitä olen tehnyt sen jälkeen, kun työuupumuksen / elämänuupumuksen ja työssä sattuneen tapaturman jälkeen halusin tarttua uudelleen elämään kiinni...?
- sairaslomalle jäin 7.11.1986
- tuossa vaiheessa olin Rauhan sairaalan avo-osastolla, jossa järjestettiin mahdollisuus levätä ja tilannetta hoidettiin uupumuksena/masennuksena
- tutkimuksiin liittyi myös unipatjatutkimus, jossa todettiin, etten saavuta unen REM-vaihetta, tämä tieto jäänyt jotenkin täysin unohduksiin
- seuraavana vuonna olin nk. työklinikkatutkimuksessa Kiipulassa, jossa kartoitettiin työkykyä ja etsittiin vähemmän kuormittavaa vaihtoehtoa kaupalliselle alalle
- olin useammalla MS-liiton järjestämällä kuntoutuskurssilla avustamassa MS-potilaita, tämä liittyi työkokeiluna työklinikkatutkimukseen
- 1987 alkoi Kiipulassa asuntolanhoitajakurssi, jossa tavoitteena oli sijoittua sosiaalialan työpisteisiin
- työharjoittelujaksoilla olin työssä Imatran Kylpylällä
-valmistuttuani tein vapaa-ajanohjaajan tehtäviä nk. ekstraajana vuoteen 1995 saakka, jolloin muutin pois Imatralta
- työtä tein siis vapaa-ajanohjaajan nimikkeellä, tehtävä oli monipuolinen sisältäen liikunnanohjausta, juontokeikkoja, yhteislaulutilaisuuksien vetämistä, kaupunkioppaana toimimista jne...
- työtä sain tehdä vointini mukaan, vointi oli tuolloin vaihteleva
- työn myötä sain uudenlaisen otteen elämiseen, joka kuntoutuva ote ei kelvannutkaan läheisilleni, vaan johti todella vakaviin ristiriitoihin ja uudelleen uupumiseen
- joitakin sairaalahoitojakson yrityksiä, jotka toinen toisensa perästä epäonnistuivat, en ollut lääkäreitten mielestä sairaalahoidon tarpeessa, tästä maininta muussa yhteydessä
- jotain kertoo voinnistani sekin, että eräälläkin sairaalajaksolla kävin hoitamassa iltatyötunnit Imatran Kylpylässä, jonne Rauhan sairaalasta kuljin polkupyörällä, matkaa oli yhteen suuntaan 10 km
- eräänä päivänä kirjauduin sairaalaan ja sovin, että tulen osastolle vasta seuraavana päivänä, koska illalla on tärkeä työkeikka Kylpylään
- tarkemmin tilanteita erittelemättä päädyttiin siihen, että pääsin / jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 1992
- tätä edelsi joitakin vuosia, jolloin yritin kelvata sinne ja tänne, tuloksetta. Tilanne oli epätoivoinen ja ajautui alkoholinkäyttöön ja itsetuhoyrityksiin
- työtehtävät Imatran Kylpylässä hoidin säntillisesti tuolloinkin
- vuonna 1994 olin Mielenterveyden Keskusliiton järjestämällä kuntoutuskurssilla kuntoutujana, joka kokemus avasi tien myös toimimaan itse vertaisohjaajana. Työssä koulutettiin niin, että myöhemmin toimin myös ammattiohjaajan tehtävissä, työsuhde jatkui vuoteen 2004 saakka.
- Imatran mtt:n asiakkaana olin Imatralta poismuuttoon saakka eli vuoteen 1995. Terapeuttini Anita Korpi oli tukihenkilö ja eniten ihminen, joka osasi nähdä tilanteet ja pystyi tukemaan jaksamisessa. Päätökset sain tehdä itse, tuen sain asianmukaisesti. Ehkä jotain kertoo se, että terapiasuhteen päätyttyä ja muutettuani Imatralta, sain kutsun saapua Anita Korven uuteen työpisteeseen, Joutsenon psykiatriseen yksikköön, kertomaan kuntoutumiskokemuksistani työryhmille sekä kuntoutuskodin kuntoutujille. Työryhmään kuului myös entinen minua hoitanut lääkäri, joka sai tilaisuuden kuulla uudelta näkökulmalta kuntoutumiseni vaiheita ja kokemuksellisia tuntojani. Olin kutsuttuna asiantuntijana myös Joutsenon yksikön järjestämällä kuntoutuskurssilla, jossa yllättäen oli kuntoutujana mm. sairaanhoitaja, joka oli ollut osastotyössä Rauhan sairaalassa osastolla, jossa itse olin ollut asiakkaana. Merkittäviä kokemuksia minulle.
Imatran viime vuosien vaiheisiin kuuluivat myös uusien harrastusten virittäminen: laulaminen, lausuminen ja näytteleminen. Jotka jatkuivat myöhemmin uudessa elämäntilanteessa. Jotka jo tuolloin olivat liikunnan lisäksi merkittävä tuki kuntoutumiseni tiellä. Jotka kaikki olivat tiedossa Imatran mtt:ssä ja jotka vaiheet kävimme myös Sami Ahtiaisen kanssa läpi.
Avioeron jälkeen muutin Hyvinkäälle, jossa asumisajalta tähän muutamia merkittäviä kokemuksia. Imatralla ollessani "kokonaisvaltainen" terveydenhoito estyi sillä, että diagnoosinani oli masennus. Vasta Hyvinkäällä lääkäri oli oikeasti sitä mieltä, että astma- ja allergiaoireet on otettava vakavasti somaattisina sairauksina, niinpä asiallisten tutkimusten jälkeen diagnosoitiin astma ja sain asiaan kuuluvan lääkityksen.
Hyvinkäällä asuessani sain tilaisuuden kertoa kuntoutuskokemuksistani myös mielenterveysalan ammattilaisille järjestetyillä koulutuspäivillä Helsingin Hotelli Auroran juhlasalissa sekä myös vuoden 1996 Mielenterveysmessuilla. Aiheenani oli puhuttelevasti "Mikä on vauhdittanut kuntoutumistani - mikä sitä jarruttanut?".
Päätin jatkaa elämääni uudella suunnalla ja hakeuduin kansainväliseen kansanopistoon opiskelemaan vuonna 1996. Tähtäimenä oli kehitysaputyö Afrikassa. Valitettavasti Kela oli antanut minulle virheellistä tietoa etuisuuksistani. Yllättäen ilmeni, että en saanutkaan opiskeluani varten edes valtion takaamaa lainaa. Näin ollen jouduin keskeyttämään opinnot, mutta sain jäädä opistolle asumaan. Osallistuin kaikenlaiseen vapaaehtoistyöhön ja lisäksi tein palkkatyötä hoitaen talonmiehen, siivoojan ja jopa keittäjän vuosiloman sijaisuuksia.
Vuonna 1997 muutin Lahteen, joka siis on synnyinkaupunkini. Edelleen jatkoin kuntoutuskurssiohjaajan töitä, joka työ oli merkittävä lisä eläkkeeseeni. Myös harrastuksia, joita olin jo Imatralla aloittanut, laajensin niin, että pääsin tekemään radiomainoskeikkaa, tv-mainoksia, olin avustajana useammassa elokuvassa, muutamassa minulla oli pieni näyttelijän rooli. Laulamisen puolella sain tilaisuuden olla mukana runo-laulu koosteessa ”Kultaa taivaalla, kristallia hangella”, jossa hoidin lauluosuudet. Jota produktiota esitettiin Lahden lisäksi myös Lappiin suuntautuneilla esiintymismatkoilla. Näistä vaiheista on kattavasti keskusteltu sairaanhoitaja Sami Ahtiaisen kanssa ja jotka hän on kirjannutkin ja jotka tiedot ovat siis olleet käytettävissä myöhemminkin. Kuten myös liikunnalliset harrastukseni olivat puheenaiheina, kävelylenkit, sauvakävely, keppijumppa, jooga, venyttelyjumppa, polkupyöräily, talvella hiihto ja luistelu, sulan maan aikana metsäretket eväitten kanssa, marjastus- ja sienestys, yrttien ja kasvien keräily ja kuivattaminen jne. Siis eläminen. Aktiivinen, omatoiminen ja monipuolinen. Kunnes...
Se, mikä toi minut hakemaan apua Lahden mielenterveystoimistosta, liittyy oleellisesti tähän koko asiakirjaan ja sen sisältöön.
Ensikäynti 4.12-2001 / Sami Ahtiainen
"Kertailtu sairaalahoitoon (lokakuu 01) johtaneita syitä. Olkapää oireillut, todettu pitkällisten prosessien jälkeen kaksi nivelsiderepeämää. Lisäksi olkapää jäätynyt, mikä käytännössä estää Tapania käyttämästä kättään. Runsaasta särkylääkkeiden syönnistä seurannut vatsahaava...sappikivet todettu elokuussa ja on niiden suhteen leikkausjonossa. Em. somaattisten vaivojen kertoo madaltaneen mielialaa. Ollut myös uneton noin kolmen viikon ajan. Itsetuhoisten ajatusten lisääntyessä ohjattu hoitoon tk-lääkärin kautta."
Vuosien mittaan oli vasen olkapää alkanut vaivata. Vaiva selittyi osin työtapaturmalla, joka sattui vuonna 1986, jolloin putosin satuttaen selän ja vasemman olkapään. Liikunnallisena ihmisenä olkavaiva haittasi elämää niin paljon, että hakeuduin saamaan siihen apua. Terveyskeskus aloitti tutkimukset, tosin siellä sattui niin paljon kömmähdyksiä, että aloin jo tuskastua asioiden etenemisen hitauteen. Kokeiltiin sitä ja tätä, kortisonihoitoa ja akupunktiota, vaihtuivat lääkärit, vaihtui terveysasema, aloitettu hoito keskeytyi.
Vihdoin ohjattiin yksityiselle ortopedille, jonka tutkimustulosten myötä Päijät-Hämeen Keskussairaalaan fysiatrille ja kirurgille. Särky paheni, okapää jäätyi, syötettiin särkylääkkeitä, juoksutettiin paikasta toiseen, kuvattiin, odoteltiin, seurattiin tilannetta, annettiin vahvempia särkylääkkeitä, unilääkkeitä, ilmaantui särkylääkkeiden aiheuttama vatsahaava, narkoosimanipulaatio, hoitajien tiuskimista, kuulustelua paljonko olen ryypännyt, kun ambulanssilla tulen sappivaivojen takia, jättämistä oman onnensa nojaan oksentaen ja kivuissani, lääkäreitten epäasiallista käyttäytymistä, "mene kotiin ja yritä pärjätä"-kommentteja...
Kunnes lokakuussa 2001 olin niin uupunut, että menin terveyskeskuslääkärille kertomaan, että nyt ovat voimat vähissä, en pysty nukkumaan, en syömään, kipu ja vatsahaava sekä sappivaiva hallitsevat elämääni. Uskalsin jopa tunnustaa, että olin vakavasti harkinnut päättää tilanteen omaehtoiseen itsetuhoon. Lääkärin suosituksesta menin siis PHKS:n psykiatriselle osastolle olettaen saavani apua jaksamiseen. Ensi kokemus oli melkoisen tyrmäävä, vastaanottavan hoitajan jälkeen kuvioon ilmestyi mieshoitaja, joka ilmeisesti piti itsemurha-aikeita rangaistavana tekona ja myös toimi sen mukaisesti. Lääkäri Marko Haaviston kanssa keskustelimme ja totesimme, että olen lähinnä uupunut, en niinkään masentunut. Ja kotiutettiin muutaman päivän päästä.
Tuolloin käännyin myös potilasasiamies Auli Vakkilaisen puoleen, joka pyynnöstäni laati kiirehtimisesityksen sappileikkauksen jouduttamisesta osoittaen sen PHKS:n ylilääkäri Risto Mokalle. Joka vastaus vieläkin kirvelee mieltäni. Josta toisaalla tässä asiakirjassa.
Noina aikoina hoidin kuitenkin voimieni mukaan kuntoutuskurssiohjaajan työt, harrastukset, liikunnan ja kuntoisuuteni kokonaisvaltaisen huolehtimisen. Esimerkki: olin vatsahaavan takia sairaalan osastolla ja tehtiin tähystys, olin tiputuksessa. Seuraavana päivänä oli määrä lähteä sovitulle laulukeikalle Lappiin. Jonne sain lääkäriltä luvan lähteä, tosin vaati melkoista kekseliäisyyttä hoitaa ruokailut ym. Ravintona en voinut syödä juuri muuta kuin vauvasoseita. Ja Tramalia särkyyn. Myöhemmin tuli vaihe, että halusin vieroittautua morfiinista. Jonka vaiheita omalta osaltaan oli tukemassa Sami Ahtiainen.
Luettuani minua koskevat käyntikirjaukset tuolta ajalta, vahvistuu ehdottoman selkeästi kokemukseni, että minua pyrittiin ja onnistuttiin tukemaan jaksamisessa. Etsittiin ja tuettiin vahvuuksiani. Valettiin uskoa tulevaisuuteen. Tuo olikin tavoitteeni hakeutuessani vuonna 2001 mielenterveyspalvelujen piiriin, eikä minkään diagnoosin saaminen tai siihen kiinnittyminen.
"Psykoterapian tavoitteena on hoitoon hakeutuvan psyykkisten vaikeuksien lieventäminen tai poistaminen." mainittiin eräässä julkaisussa. Sami Ahtiainen onnistui jopa osin palauttamaan luottamukseni hoitohenkilöstöön, sitä kuvanne myös se, että halusin hävittää kaikki siihenastiset sairauskertomukset ja lääkärissäkäyntitiedot, kuten on käyntiraportissa mainittu.
Rakentava yhteistyö Sami Ahtiaisen kanssa päättyi 3.4.2004.
3.5.04 / Sami A
" Suunnitelman mukaan tehty läpileikkausta hoitokontaktin vaiheista aina tähän päivään asti. Todettu Tapanin sairauskeskeisyyden vähentyneen huomattavasti, mikä ollut havaittavissa tapaamisten teemojen vaihtumisen kautta. Pyrkii nyt miettimään, millä tavalla haluaa elää elämäänsä. Tässä vaiheessa halukas jäämään Lahden seudulle etsien parasta aikaa kiireettömällä aikataululla uutta asuntoa itselleen. Seuraavalla ajalla, mikä siis viimeinen aika ak:lle, tarkoitus hahmotella jatkoja yhdessä uuden omahoitajan kanssa ja käydä läpi varomerkkejä. Todettu nykyisen hoitokontaktin päättymisen tulleen hyvään ajankohtaan.
Jatkossa hoitokontaktin merkitys enemmänkin varallaoloa kuin tiivisluontoista asioiden työstämistä. Esillä jatkossa lääkitysseurantaan liittyvät asiat. "
Toisin kävi, kuten tästä eteenpäin voi selkeästi käyntikirjausten perusteella todeta.
Tämän jälkeiset vaiheet olen kirjannut otsakkeella "Väärinkäsitystäkö että ..."
