torstai 25. joulukuuta 2014

Peruspalveluministeri Susanna Huoviselle 23.12.2014

Lähettäjä Tapani Tuominen <Tapani.Tuominen@wippies.fi>
Vastaanottaja Susanna.huovinen@eduskunta.fi

Lähetetty 23.12.2014 19:26:01
Aihe Fw: Fw: Re: Vastaus 18.8.2013 / dnro 1781/4/13
Viesti 

Lähestyn teitä peruspalveluministerinä aiheesta ihmisoikeudet, joista otatte kantaa tämän päiväisen Yle-uutisoinnin mukaan. Ihmisoikeudet eivät toteudu Suomessa myöskään vammaisilla, joita edustan. Seitsemän vuoden ajan olen taistellut saadakseni palautettua itselleni ihmisarvoisen elämän, joka minulta on riistetty jäljempänä olevista viesteistä ilmenevästi.

Edes Ihmisoikeusliitolta en ole saanut pyytämiäni ohjeistuksia, sinne olen ohjannut kaksikin viestiä.

Lisäksi on todettava, että myöskään Lopen kunta ei ole aiemmasta oletuksestani huolimatta toiminut lain tai edes ihmisyyden edellyttämällä tavalla, vaan jättänyt minut pulaan vailla tukea, apua ja perusturvaa.

Ehkäpä saan teiltä vaikkapa vastaanottokuittauksen, jotta tiedän viestini saapunen perille, kiitos.

Terveisin Tapani Tuominen

250152-1218

Suomen kansalainen


--- Alkuperäinen viesti ---
Aihe: Fw: Re: Vastaus 18.8.2013 / dnro 1781/4/13
Lähetetty: 2.9.2014 0:08
Lähettäjä: Tapani Tuominen [Tapani.Tuominen@wippies.fi]
Vastaanottaja: info@ihmisoikeusliitto.fi


Pyydän ystävällisesti saada tietää, onko otsikossa mainittu, alla oleva viesti lainkaan saapunut perille. Sen lähettämisestä on kulunut pian kuusi kuukautta

Tapani Tuominen



--- Alkuperäinen viesti ---
Aihe: Fw: Fw: Re: Vastaus 18.8.2013 / dnro 1781/4/13
Lähetetty: 4.3.2014 13:59
Lähettäjä: Tapani Tuominen [Tapani.Tuominen@wippies.fi]
Vastaanottaja: info@ihmisoikeusliitto.fi


Pyydän ystävällisesti ohjeistamaan, miten toimia tilanteessani, joka joltain osin selvinnee alle liittämieni sähköpostiyhteydenottojeni perusteella?

Jo vuosien ajan olen pyrkinyt löytämään ratkaisua, jolla henkilökohtaiset ihmisoikeuteni voisivat toteutua Suomessa ... tuloksetta. Nyt uutisoidut, vähemmistöjä kohtaan osoitetut syrjinnät ja ihmisoikeusloukkaukset, ovat tänään uutisoitujen perusteella kohdistumassa seksuaalisiin vähemmistöihin. Mihin on unohdettu laaja, noin viidentoista prosentin osuus väestöstämme?

Joita itse edustan ja lisäksi siten, että todetusti vammatumiseni on aiheuttanut terveydenhuolto toimillaan ja toimimattomuudellaan sekä taannoinen kotikuntani Lahti, joka on jättänyt minut vammautettuaan asunnottomaksikin.

Olen toistuvasti pyytänyt, esittänyt, edellyttänytkin, että asiakokonaisuus ohjautuisi taholle, joka sitä voisi viedä esittämälläni tavalla eteenpäin, jotta perusoikeuteni voisivat toteutua Suomen kansalaisena laadittujen lakien mukaisina.
Voitteko ohjeistaa tai jopa auttaa aisassa?


Tapani Tuominen
250152-1218

Suomen kansalainen




--- Alkuperäinen viesti ---
Aihe: Fw: Re: Vastaus 18.8.2013 / dnro 1781/4/13
Lähetetty: 17.1.2014 7:15
Lähettäjä: Tapani Tuominen [Tapani.Tuominen@wippies.fi]
Vastaanottaja: Oikeusasiamies@eduskunta.fi


Viittaan alla olevaan ja sitä edeltäviin yhteydenottoihini, joista olen odottanut pyyämiäni, yksllöityjä, ilmeisesti perustuslainkin edellyttämiä toimia tai edes asiallisia ja asiaani edistäviä ohjeistuksia, tuloksetta.

Saatuani vihdoin puolentoista vuoden asunnottomuuden jälkeen asunnon ja näin siirryttyäni uuteen kotikuntaan joudun toistamiseen eri tahoille antamaan selvityksiä asioista, joita olen pyytänyt viranomaistoimin tutkimaan.
Minun edellytetään selvittävän mm.

- miten on mahdollista, että entinen kotikuntani Lahti on jättänyt minut asunnottomaksi ja siltäkin osin loukannut perusturvaani ja erityisesti ihmisoikeuksiani ...

- miten on mahdollista, että Lahti on jättänyt noudattamatta lainsäädäntöä myöskin vammaisuuteni kohdalla ilmoittaen sosiaalijohtaja Risto Kajasteen toimesta, että "Lahti ei tule noudattamaan vammaispalvelulakia ennenkuin Lääninoikeus siihen erikseen pakottaa" ... kielteisiin päätöksiin on dokumentoidusti yhtynyt myöskin terveystoimen johtaja Mikko Kuosmanen ...

- miten on mahdollista, että Etelä-Suomen aluehalintoviraston hallintoylilääkäri Marja Kapanen ilmoituksensa mukaisesti jättää käsittelemättä minulta edellytettyjä hallintokanteluja koskien hoitoa ja kohtelua Päijät-Hämeen keskussairaalassa ja että asiakirjat vain arkistoidaan ja julistetaan salassapidettäviksi ...

- miten on mahdollista, että Lahden kaupungin oikeusaputoimisto sen sijaan että selvittäisi sieltä minulle osoitetun lakimihehen virhetoimet osoittaa minut tekemään valituksen oikeusministeriölle ...
- miten on mahdollista, että yksityisen lakimiehen Esa Käyhkö / Esa Käyhkö Oy toimet on jätetty tutkimatta, vaikka olen osoittanut asian selvitettäväksi Päijät-Hämeen poliisille Lahden Maistraatin kautta ...

- miten on mahdollista, että nyt kun on haussa kuntoutustani edistävä rahoittaja, Kela vetätyy vastuustaan vetoamalla toistuvasti "työuupumukseeni vuonna 1986" ... siihen liityen Somla nähtävästi on jättänyt sinne osoittamani oikauspyynnöt käsittelemättä nekin ...
jne.
Näin ollen esitänkin saavani koosteen oikeusasiamiehen kanslian kautta toimittamistani asiakirjosta niille annetuin diaarinumeroin ja selvitykset, mihin asiakokonaisuus on ohjattu tai missä vaiheessa näitten käsittely on nyt, kun eletään jo vuotta 2014.

Uudistan samoin aiemmin esittämäni pyynnön saada ohjeet, miten ja kenen toimesta ja avustuksella saan ohjattua asian EU-tasolle ja sitä kautta tarvittaessa YK:n ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn.

Vastauksen voinen edellyttää saavani kohtuullisessa määräajassa, josta määräajasta lienee säädetty erikseen ja toimitettavan kotiosoitteeseeni, kiitos.


Tapani Tuominen
250152-1218

Punaportintie 153
12640 Jokiniemi




--- Alkuperäinen viesti ---
Aihe: Re: Vastaus 18.8.2013 / dnro 1781/4/13
Lähetetty: 24.8.2013 11:15
Lähettäjä: Tapani Tuominen [Tapani.Tuominen@wippies.fi]
Vastaanottaja: Oikeusasiamies <Oikeusasiamies@eduskunta.fi> , kirjaamo@okv.fi


Viittaan saamaani vastaukseen ja siihen liittyen puheluuni eilen perjantaina 23.8.2013. Jolla puhelulla todentui, että 8.5.2013 asian käsittelyä varten lähettämäni sähköpostit liitetiedostoineen on otettu vastaan, kirjattu saapuneiksi, minulle lähetetty niistä vastaanottokuittaukset sekä että ne on tulosteina toimitettu asiaa valmistelevalle Minna Verroselle.

Puhelinkeskustelu samassa yhteydessä Minna Verrosen kanssa todensi, että hän ei ole niitä ottanut huomioon eikä käyttänyt mainittuja virallisia asiakirjojani esitellessään asiaa apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinille. Jonka nimissä Verronen on antanut ymmärtää, että osaltani olen jättänyt hoitamatta joitakin, tosin täsmentämättä jääneitä velvoitteita saadakseni Suomen kansalaisena ja vammaisena minulle kuuluvia peruspalveluja.

Mainitut asiakirjat, 24 kpl, jotka on siis jätetty huomiotta, todentavat asian olevan juuri päinvastainen, minut on ojattu loputtomalle valitusten tielle, olen toistuvasti ilmaissut jääneeni ulkopuolelle perusturvan, yksilöinyt asiakirjoissani niitä, edellyttänyt viranomaistoimia ja että asia käsitellään ihmisoikeusrikkomuksina. Tuloksetta.

Tällä kanteluasiakirjalla edellytän seuraavia toimia:

1. Edellytän, että Minna Verrosen toimet esittelijänä tutkitaan ja että missä määrin hän virkamiehenä osaltaan on syyllistynyt rikkomukseen ihmisyyttäni kohtaan jättäessään huomiotta asialliset, viralliset asiaan liittyvät asiakirjat.

2. Edellytän edelleen, että apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin toimet virkamiehenä tutkitaan siltäkin osin, että hän osaltaan mitä ilmeisimmin on syyllistynyt rikkomukseen ihmisyyttäni kohtaan jättäessään asiani toistuvasti tutkimatta.

3. Edellytän, että Suomen Tasavallan osuus tutkitaan ihmisoikeusiani rikkovana valtiona siltäkin osin, että se ei ole noudattamassa YK:n julistusta vammaisten oikeuksien toteutumiseksi.

Mikäli tämä kanteluasiakirja ei täytä joitakin vaadittavia muotoseikkoja, voinen edellyttää, että saan yksityiskohtaisen selvityksen mahdollisista puutteista.

Vetoan edelleen, kuten nyt huomiotta jätetyistä asiakirjoistakin ilmenee, vammaisuuteeni ja ihmisoikeuksiini, joita on todettu loukatun mm. sillä että psykiatrin laatiman konsultaation mukaisesti henkistä terveyttäni on horjutettu ennen kaikkea sillä, että viranomaiset ja lääkärit ovat kohdelleet minua huonosti jopa niin, että tunnistan edelleen kyvyttömyyteni hoitaa asioitani terveydenhuollon ja viranomaisten taholla ilman asiamiestä. Samassa konsultaatiossa on todettu, ettei minulla ole todettu psyykkistä sairautta, vaikkakin niin on yritetty jopa lääkärikunnan taholta olettaa.
Olen ilmoittanut myöskin, että minut on jätetty asunnottomaksi täysin ilman omaa syytäni. Näin ollen kohtuutonta on myöskin oikeusasiamiehen kirjaamon minulle esittämä kysymys, mihin osoitteeseen vastauspostini osoitetaan. Voinen edellyttää, että tulevat yhteydenotot, mahdolliset selvityspyynnöt, lisätäsmennyspyynnöt ja niihin tarvittavat vastaukset hoituvat sähköisesti. Tietosuojaani ja perusoikeuksiani ne tuskin tässä tilanteessa pystyvät loukkaamaan, päinvastoin asia täytynee jonkun toimesta ohjata myöskin yleiseen tietoisuuteen.


Tapani Tuominen
250152-1218







Oikeusasiamies [Oikeusasiamies@eduskunta.fi] kirjoitti:
Hyvä vastaanottaja!
Teille on vastaus valmiina lähettämäänne kantelukirjoitukseen (dnro 1781/4/13). Vastaus sisältää Teitä koskevia salassapidettäviä tietoja, jonka vuoksi emme lähetä sitä sähköpostilla. Pyydämme Teitä ilmoittamaan postiosoitteenne.
Ystävällisin terveisin,
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia / kirjaamo
oikeusasiamies@eduskunta.fi<mailto:oikeusasiamies@eduskunta.fi>